Jalkapalloura vei lännestä etelään ja sieltä pohjoisen kautta itään.  Jokaisessa ilmansuunnassa on vahvuutensa, mutta Kuopiossa ne ovat juuri oikeassa suhteessa.

Lääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa opiskeleva entinen jalkapalloilija Ville Saxman on tyytyväinen kotikaupunkiinsa Kuopioon, minne hän muutti vaimonsa kanssa vuonna 2017. Sittemmin perhe on kasvanut kolmihenkiseksi.

– Kaupunki oli meille entuudestaan tuntematon.  Ensimmäinen muistikuvani Kuopiosta on se, kuinka hyvin ihmiset ottivat meidät täällä vastaan. Tuntui hassulta, miten sosiaalisia ja mukavia täällä oltiin heti alusta alkaen, Saxman muistelee.

Saxmannit arvostavat Kuopiota lämpimän ilmapiirin lisäksi myös sen kauniin järvisuomalaisen luonnon vuoksi.

– Asuimme aluksi satamassa, missä Kuopiota ympäröivä vesi tuli konkreettisesti lähelle. Sittemmin muutimme metsäiseen Puijonlaaksoon, missä saamme asua lähellä yliopistoa ja keskustan palveluja.

Lääketieteen opiskelija Ville Saxman toteaa idän olevan paras ilmansuunta. Kuva: Ville Saxman

Saxman kokee kaupungin rauhalliseksi ja turvalliseksi paikaksi asua.

– Savolaiset ovat hyväntahtoisia ja leppoisia höpöttäjiä, jotka osaavat arvostaa myös omaa rauhaa ja hiljaisuutta.

Saxman on ehtinyt nähdä palloilu-uransa aikana Suomea monesta ilmansuunnasta käsin. Vain idässä kaikki tuntuu loksahtavan kohdalleen.

– Täällä luonnon veden määrä on ainutlaatuinen muihin asuttamiini paikkakuntiin verrattuna. Idässä on myös lunta, mitä ei etelässä ole, mutta kuitenkin sopivan lauhaa niin, etteivät pohjoisen pakkaset tänne asti ylety.

Mäiltä Ylivieskan laakeilta mailta kotoisin oleva jalkapalloilija tosin ei Kuopiossakaan ole päässyt välttymään, vaikka hän pohjoisesta tullessaan niin luuli.

– Rovaniemen tapaan täälläkin saa painaa vuoronperään ylä- ja alamäkeä. Pitää joku päivä testata kaupunkipyörää, se voisi olla aika näppärä. Ärsyttäähän se, kun toinen painaa sähköavusteisella ohi!  Liikuntaa tulee siis ihan omasta takaa, vaikka muitakin mahdollisuuksia siihen on. Saxman on tästä hyvillään, sillä KuPSin vuonna 2019 Suomen mestaruuteen luotsannut kapteeni arvostaa liikuntaa urheilu-uransa jälkeenkin. Kuopion tahto uudistua ja rakentaa liikunnan tarpeisiin on elämänlaadun kannalta tärkeä asia.

– Esimerkiksi jalkapallohalli, uimahalli ja skeittiparkki ovat kaikki parin vuoden sisään rakennettuja harrastustiloja. Ja mitä kaupungissa ei ole, se on helppo saavuttaa vierestä kulkevan moottoritien ansiosta, Saxman toteaa.

Teksti: Maiju Korhonen