Vuoden 2014 syksyllä olin esimieheni kanssa kehityskeskustelussa, jossa esimies kysyi vuosittaisen kysymyksen tulevaisuuden toiveistani. Kerroin rehellisesti olevani nykytilanteeseen tyytyväinen. Elämä Rovaniemellä oli kaikin puolin mallillaan. Perheessä kaikki hyvin ja työ oli sopivan haastavaa ja mukavassa porukassa mieleistä. No eihän esimies siihen vastaukseen tyytynyt, vaan halusi kuitenkin jotain vastaukseksi. Aikani mietittyäni sanoin, että olin tosi läheinen oman ukkini kanssa aikoinaan ja joskus olen miettinyt, että jos jotain elämässä vielä haluaisin, niin antaa omille lapsilleni mahdollisuuden tutustua paremmin omiin vanhempiini. Niin, ettei etäisyys olisi aina välissä. Että jos jonnekin vielä joskus pitäisi Rovaniemeltä lähteä, niin iloinen Itä-Suomi voisi olla mahdollinen suunta.

Pari kuukautta tämän jälkeen esimieheni soitteli ja aloitti puhelun kysymällä, muistanko edellisen kehityskeskustelun puheitani. Organisaatio on muuttumassa ja nykyinen tehtävä poistuu. Nyt olisi aika todellakin miettiä sitä seuraavaa askelta. Vaihtoehdot olivat käytännössä uralla yksi askel taaksepäin tai muutto uusien tehtävien perässä. Yksi mielenkiintoinen mahdollisuus voisi olla Kuopiossa.

Päätökseen aikaa oli luonnollisesti rajallisesti, joten ei muuta kuin perheen kanssa mietintämyssy päähän. Lopputulos syntyi melko nopeasti ja päätimme alkaa valmistella muuttoa Pohjois-Savoon, takaisin minun synnyinseuduille. Koko muu perhe oli asunut ikänsä Lapissa, joten heille tilanne oli haastavampi. Minullehan seutukunta oli kuitenkin tuttu; paljon sukulaisia ja kavereita, samoin tuleva työpaikka.

Vuosi 2015 alkoikin sitten autoillessa, kun puoli vuotta kurvailin viikottain Rovaniemi – Kuopio – Jyväskylä – Joensuu -akselia ympäriinsä. Olihan se raskasta. Elokuussa 2015 koko perhe asettui Siilinjärvelle ja juurtuminen uuteen ympäristöön alkoi. Lasten koulu, harrastukset, arki. Pikkuhiljaa.

Kohta viisi vuotta. Edelleenkin minulta kysytään, kaipaanko Lappiin. Totta kai kaipaan! Olisihan se ihme, jos ei kaipaisi, sillä tulihan siellä vietettyä 18 hienoa vuotta. Edelleen hiihtolomareissut Ylläkselle ovat koko perheelle oivallista akkujen latausta. Tänä vuonna erityisesti, kun olemme konkreettisesti nähneet ”etelän” talven. Täytyi lähteä lunta ihmettelemään Lappiin. Toki käyn muutoinkin mielellään Lapissa kavereita moikkaamassa ja harrastuksia verestämässä.

Jos kaipaan Lappiin, enkö viihdy täällä? Eihän ne ole toisiaan pois sulkevia vaihtoehtoja. Elämä on löytänyt uomansa Pohjois-Savossa. Arki täyttyy töistä ja lasten harrastuksista.

Ja ne toiveet? Ilman muuta ne toteutuivat – ainakin osittain. Kalenterit ovat nyt aivan täynnä niin lapsilla, aikuisilla kuin eläkeläisilläkin, että eihän sitä yhteistä aikaa määrättömästi ole. Mutta ei niin kiire, etteikö tällä nykyisellä etäisyydellä ehtisi enemmän tekemisiin kuin Rovaniemeltä ehdittäisiin. Siitä olen erityisen iloinen – monen muun asian lisäksi. Koetetaan nyt luovia läpi nämä ruuhkavuodet.

Jussi Rieppo

Kirjoittaja on Lapinlahdelta kotoisin oleva Nordean Savo-Karjalan yrityspankin johtaja, joka on viettänyt 18 vuotta Lapissa. Nykyisin siilinjärveläinen Jussi luovii perheensä kanssa läpi ruuhkavuosia – lähellä sukulaisia.