Pakko myöntää. En ole lukenut Laura Kolben kirjaa Koti, katu, kortteli: Kaupunki ja moderni mieli. Olen ainoastaan napannut jostain Kolben haastattelusta termin kaksoisidentiteetti ja alkanut käyttää sitä ilman, että olisin sen suuremmin sisäistänyt, mitä kirjailija termillä ihan tarkalleen ottaen tarkoittaa. Minusta käsite itsessään kertoo jo kaiken oleellisen siitä, miten minä maalta kaupunkiin muuttaneena nelikymppisenä ajattelen taustastani ja nykyisestä elämänpiiristäni.

Määrittelylle oli tilaus. Olen urallani usein joutunut tilanteisiin, jolloin haastatteluissa saan vastata, ja joudun pohtimaan mielipidettäni, mitä erilaisimpiin kysymyksiin. Kuulunee näyttelijän ammattiin, ymmärrän sen, mutta ilman, että minulla olisi ollut valmiita vastauksia mielessäni, olen saanut eritellä näkemystäni esimerkiksi lukuisista yhteiskunnallisista asioista, kuin myös sisustamisesta, matkustamisesta, niin kotimaassa kuin kauempanakin, ruokavalioista, kirjallisuudesta jne. Skaala on loputon. Olen monesti miettinyt, että miksei samoja kysymyksiä voisi esittää aivan minkä tahansa alan ammattilaisille. Minusta ainakin olisi kiinnostavaa tietää mitä sairaanhoitajat ajattelevat Itämeren suojelusta, tai miten putkimiehet sisustavat?

Yleisin kysymys haastatteluissa, johon olen saanut vastata ensimmäisen kerran jo samalla viikolla, kun olin aikoinaan tullut valituksi teatterikorkeakoulun pääsykokeista, liittyy juuri kaksoisidentiteettiin. Miten minusta tuli minä? Siis miten minun taustallani varustetusta ihmisestä tuli näyttelijä? Kysymys on hyvä, kenelle tahansa, mutta menemättä sen enempää vastaukseen, minua on aina vaivannut se, etten ole osannut selkeästi määritellä itseäni. En ole keksinyt, tai tiennyt, sanaa, joka yhtä hyvin kuvaisi taustaani ja nykyisyyttäni.

Käytännössä kaksoisidentiteetti tarkoittaa minun kohdallani sitä, että vaikka elämäni on ollut melko kokonaisesti Kehä ykkösen sisäpuolella jo 20 vuotta, niin kaiken sen ajan olen pyrkinyt säilyttämään yhteyden kotikuntaani. Minulle se on ollut varsin luontevaa. Olen viettänyt lomia vanhempien luona, pitänyt yllä nuoruuden kaverisuhteita ja ollut useana vuotena mukana järjestämässä muutamaakin kotipuolen kesätapahtumaa. Varsinkin se on pitänyt minua hyvin integroituneena toiseen identiteettiini. Sitä, tai jotain senkaltaista, voin lämpimästi suositella muillekin.

Tällä hetkellä on menossa integroitumisen jatkokurssi. Teimme toissa talvena kotitilalla sisarusteni kanssa sukupolvenvaihdoksen. Prosessi on ollut mielenkiintoinen, opettava ja haastavakin. Tilamme on pienehkö pohjoissavolainen maa- ja metsätila, jota meidän on tarkoitus hoitaa etänä, sivutoimisesti, mutta kuitenkin pyrkien kehittämään toimintaa – maa- ja metsätalouden harjoittamiseen samalla tutustuen. Nyt on käsillä ensimmäinen kesä, jolloin toteutamme kokonaan omaa viljelysuunnitelmaa; koronakevään kruunasi ensimmäiset kevätkylvöt. Toivotaan suotuisia säitä.

Jussi Vatanen

Kirjoittaja on 70-luvun lopulla syntynyt sonkajärveläislähtöinen freelancenäyttelijä ja yrittäjä.